Takka kuuluu lähes jokaisen mökin varustukseen. Vaikka kotona takkaa ei olisikaan, mökille sellainen yleensä halutaan sen monipuolisuuden vuoksi. Koska takalla mökin saa nopeasti lämpimäksi, ei sinne tullessaan tarvitse odotella pitkään kylmissään, vaan mukava lämpö saadaan aikaan helposti. Monet valmistavat mökeillään takassa myös ruokaa. Siinä paistetaan makkarat ja vaahtokarkit, ja tulenkestävässä astiassa takassa voi valmistaa myös muitakin ruokia. Lisäksi moniin takkoihin on lisätty leivinuuni, joka lisää ruuanvalmistusmahdollisuuksia entisestään.
Millainen takka mökille?
Takan valintaan vaikuttavia tekijöitä on useita. Esimerkiksi mökin sijainti saattaa vaikuttaa siihen, millainen tulisija sinne valitaan. Saaressa sijaitsevalle mökille voi olla hankalaa kuljettaa valmiina myytävää takkaa, jolloin kannattaa valita joko hyvin pieni tulisija tai kuljettaa rakennusmateriaalit saareen ja muurata takka paikan päällä alusta saakka. Mökin koko vaikuttaa tulisijan valintaan, sillä kooltaan pienempi tila lämpiää nopeasti kevyemmälläkin tulisijalla, kun taas suuremman mökin lämmön ylläpitämiseen tarvitaan suurempi kivimassa tai jokin lisälämmönlähde. Myös se, aiotaanko mökillä viettää aikaa vain kesällä vai tuleeko tila ympärivuotiseen käyttöön, vaikuttaa valintaan. Tärkein ja ratkaisevin seikka on kuitenkin se, minkälainen lämpöjärjestelmä loma-asuntoon aiotaan asentaa vai toimiiko takka ainoana lämmönlähteenä.
Vaihtoehtoja riittää
Aiemmin mökkeihin asennettiin usein avotakka. Se luokin hyvin mökkimäistä tunnelmaa ja elävän tulen ääressä on mukavaa viettää aikaa. Avotakka ei kuitenkaan varaa lainkaan lämpöä, minkä vuoksi niitä ei enää useinkaan asenneta uudiskohteisiin. Takalta halutaan toiminnallisuutta, ja etenkin jos takka on mökin ainoa lämmönlähde, tulee sen olla lämpöä hyvin varaava sekä kooltaan mökkiin hyvin suhteutettu.
Kiertoilmatakka on oiva valinta mökkeihin, sillä se alkaa luovuttaa lämpöä nopeasti sytyttämisen jälkeen ja jos valitsee varaavan mallin, saa takasta vielä enemmän irti. Usein mökille tullessa sisäilma tuntuu kostealta, koska tila on ollut pitkään kylmillään. Kiertoilmauuni poistaa nopeasti kosteutta mökistä, minkä vuoksi niitä suositaan etenkin vain kesäkäytössä olevissa mökeissä.
Jos mökille suunnittelee puulämmitteistä saunaa, joka on asuintilojen yhteydessä, voi vaihtoehtona miettiä yhdistelmätakkaa, jossa lämmitettävän pesän luukku on saunan puolella, mutta pesä on niin pitkä, että se jatkuu myös tuvan puolelle. Vaihtoehtoisesti luukut voivat sijaita molemmilla puolilla, mikä tekee takan puhdistamisesta helpompaa. Tämän mallinen takka antaa usein paljon lämpöä, mikä kannattaa ottaa huomioon, sillä etenkin kesällä lämmön tarve ei ole kovin suuri.
Mökkitakat ovat usein puulämmitteisiä. Monet pitävät pikku puuhastelusta kesälomallaan omalla mökillä ja puiden pilkkominen kuuluu näihin kesäaskareisiin. Vuokramökeillä taas puut ovat yleensä valmiina vajassa pilkottuna ja odottavat käyttäjäänsä. Muista kuitenkin, että puut kannattaa suojata hyvin seuraavaa kesää varten, sillä kosteiden puiden polttamista ei suositella, koska ne vapauttavat paljon enemmän haitallisia kaasuja sekä räiskyessään aiheuttavat paloriskin.
Muista nuohous myös mökillä
Tulipesien nuohoaminen on tärkeää paloturvallisuuden kannalta. Nuohooja poistaa hormista palamisjätteen ja tarkistaa samalla takan ja hormin rakenteiden kunnon, jotta palovaaraa ei pääsisi syntymään. Säännöllisesti nuohotussa takassa puut myös palavat puhtaammin ja takan käyttö on kustannustehokkaampaa. Kotona oleva takka, joka on aktiivisessa käytössä, tulee nuohota lain mukaan vähintään kerran vuodessa. Myös loma-asunnon takka kannattaa nuohota vuosittain lomakauden alussa, etenkin jos takka on kovalla käytöllä. Lain mukaan loma-asunnon tulipesät tulee nuohota vähintään kolmen vuoden välein.